Olutpolkijoiden kesäretki Sysmään 15.-16.7.2017

Jo perinteinen Sysmä retki järjestettiin jälleen Heinäkuun viikonloppuna. Tällä kertaa sää suosi tarjoten kesän tähän mennessä aurinkoisimmat päivät. Matkaan lähdettiin Järvenpäästä, tosin kolme hurjaa tuli sinnekin Helsingistä pyöräillen (Sami Tenhunen, Pasi Nikkanen ja Niku Yliluoma)

Huoltoauto seurasi matkassa ja huoltoautosta, eväistä ja videoinnista huolehti Elmeri Lehtinen.

Reitin valitsi mennessä kaksikko Risto Törmälä ja Pasi Nikkanen. Tekivät sen oikein kahdesti. Ensimmäisen ja viimeisen kerran! Matkaa kertyi yli 50km enemmän kuin viime vuonna ja mistä ihmeestä ne löysikin noin jyrkkiä mäkiä? Perille kuitenkin päästiin, syötiin kunnolla, saunottiin ja nautittiin oluesta mitä komeimmassa kesäillassa.

Seuraavana aamuna tukeva aamiainen, tavaroiden pakkaus ja eikun pyörän selkään, eturengas kohti etelää. Paluumatkalla ruokailupaikalla törmättiin osalle meistä entuudestaan tuttuun pyöräilijään Päivi Nurmiseen, joka oli heti valmis lähtemään hetkeksi aikaa mukaamme. Saatiin Päivistä hyvä vetoapu, ettei Samin tarvinnut yksin koko aikaa vetää 🙂

Aurinko paistoi jo aika helteisesti paluupäivänä, ja aurinkorasva oli todellakin tarpeen. Perille päästiin ja turvallisesti ja iloisin mielin. Yhtään rengasrikkoa ei matkalla tullut.

Matkassa mukana oli: Sami Tenhunen, Anssi Vilkman, Ami Taljavirta, Risto Törmälä, Esa Lehtinen, Niku Yliluoma, Kari Lehtinen ja Pasi Nikkanen.

Kiitokset majoituksesta Ristolle ja huoltoauton ajamisesta Elmerille

Videokooste nähtävissä täällä

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *