Tapahtumakalenteri / Event calendar 2024

Yhteenveto tapahtumista, joihin Olutpolkijoita on osallistumassa. Listaa päivitetään kauden aikana.

Event calendar with events that Olutpolkijat members are participating. List will be updated during the season.

Maantie / Gravel

Maastopyöräily / DH

Olutpolkijan raportti ratapyöräilyn SM-kisoista

Viime viikon loppupuolella ajettiin ratapyöräilyn SM-kisat (https://www.ratapyoraily.info/ratasm) ja Olpo oli noissa kisoissa edustettuna tiettävästi ensimmäistä kertaa! Jäsenemme Petri Rinne edusti seuraa omalla kisadebyytillään. Seuraavassa kisamatkasta Petrin omin sanoin.

“Kisat on nyt ohi ja jälkipyykin aika. Elämäni ensimmäiset kilpailut ratapyörällä velodromilla ja tein hyväksytyn tuloksen, tämä oli tietysti minimitavoite.

Minua on jo pitkään kiinnostanut ratapyöräily sen luonteen vuoksi. Raaka laji, jossa kello ei anna armoa, kilpailijoista nyt puhumattakaan. Kaikki menee velolla niin lujaa kuin pääsevät, tai uskaltavat ajaa.

Tähän loppuukin lajissa tiukkapipoisuus eli piiri on sen verran pieni, että kaikki ovat tuttuja toisilleen. Ja sitten on meitä ensikertalaisia, joita neuvotaan auliisti, eikä yhtään tyhmää kysymystä lajista ole olemassa.

Neuvoissa ensikertalaisille on vähän huumoriakin mukana:

– Älä kaadu, on neuvo jonka kaikki aloittelijat saavat.

– Jos et ole ajanut paljon kiinteävälitteisellä pyörällä, niin älä laita jalkaa suoraksi maaliviivalla. Rikot joko polvesi tai kohtalona on komea otb.

– Jos kaarteessa ajolinja putoaa alas niin ei muuta kuin lisäät vauhtia, jos siis pystyt.

Asialliset neuvot taas ovat asiallisia, eikä lajissa ole mitään salamyhkäisyyttä. Näin jälkikäteen voin kyllä todeta, että olisi ehkä kannattanut kysellä ennen kisoja esim. käytettävistä välityksistä muualtakin kuin tekoälyltä.

Ajoin kisan 48 eturattaalla ja takana pyöri 14 hampainen ratas. Tämä ei ole missään tapauksessa optimaalinen välitys minulle ja tähän on tulossa muutos johonkin suuntaan.” kertaa Petri taustoja kilpailulle.

“Ja sitten siihen tulokseen jonka sain aikaan. 500 metriä ja aika-ajo. Helsingin velolla se tietää yhtä koko kierrosta ja siihen vartti päälle.

En hyytynyt matkalla mitä pelkäsin, mutta tästä johtuen ajoi aivan liian varovaisesti, että olisi päässyt edes lähelle kärkikahinoita.

Tästä huolimatta voi tuloslistaa lukea ajatuksella: olen ikäluokassani Suomen seitsemänneksi nopein ratakuski. 1000 metrin takaa-ajon jätin väliin, mutta katsottuani kisaamista, otan sen mukaan ensi vuonna.

Ajan siis ikäluokassa M60 ja tähän luokkaan mahtuu vielä 9 kisaa ennen kuin siirrytään seuraavaan. Harjoittelu siis Turun velodromilla jatkuu ja pyörään on tulossa joitakin muutoksia ensi vuodeksi.”

Hienoa Petri! Seura onnittelee ja toivottaa kisaonnea myös jatkoon! Näitä juttuja on aina kiva päästä julkaisemaan. 😁🍺🚴‍♂️

Ohessa muutama Petrin nappaama tunnelmakuva itse kisapaikalta sekä tietysti omakuva tunnistusta varten.

Turun Panimopyöräily 2023 Osa 2 – 26.8.2023

Mukaan mahtuu 60 ensimmäistä ja tapahtuman järjestämiseksi vaaditaan mukaan vähintään 10 osallistujaa.

Tapahtuman alkaa lauantaina 26.8., klo 10:30 @AMK Turku, Lemminkäisenkatu 30,20520 Turku. Tapahtumareitin varrelle on järjestetty yhteistyötahojen kanssa mahdollisuuksia Ruokailuun, mutta tämä ei sisälly osallistumismaksuun. Huomioithan, että mikäli et jaksa pyöräillä koko matkaa, niin voit lähteä mukaan myös reitin varrelta (hinta silti sama). Mikäli tulet mukaan reitin varrelta, niin ilmoita siitä erikseen sähköpostilla Jukalle (juviitanen@gmail.com).

Reitti tulee olemaan pääosin päällystettyä tietä. Matkaan voit lähteä millaisella pyörällä tahansa, kunhan sillä pystyy polkemaan vaaditun matkan, n. 37 km.

Tapahtuman tiedottaminen tapahtuu Olutpolkijoiden Facebook-tapahtumassa (otahan seurantaan ja ilmoittaudu tapahtumaan saadaksesi viimeisimmät tiedotukset!): 

Ilmoittautumalla ja painamalla sivun lopussa olevaa Lähetä-nappia hyväksyt seuraavan turvallisuuslausekkeen: Tapahtumaan osallistumalla sitoudun noudattamaan liikennesääntöjä sekä järjestäjän ohjeita. Ymmärrän olevani vastuussa omasta turvallisuudestani ja vastaavani itse ajamisesta sekä ajokunnon säilymisestä tapahtuman aikana. Olutpolkijat ry, tai tapahtuman järjestäjät eivät ole vastuussa mahdollisista tapahtuman aikaisista tapaturmista tai vahingoista. Edellytämme osallistujilta pyöräilykypärän käyttöä osallistuessaan tapahtumaan.

Tässä linkki Facebook-tapahtumaan!

Tapahtuman alustava aikataulu (HUOM! Saattaa vielä muuttua!):

  • 10:30 – 11:30 AMK Turku Campus Panimo, Lemminkäisenkatu 30, 20520 Turku
  • 12:00 – 12:45 Ruokailu / kahvi: Tuorlan majatola (matka 11km)
    • Alennus – 10% juomista ja ruoasta
  • 13:00 – 14:00 Kuninkaantien Panimo (matka 6km)
  • 15:00 – 16:00 Turun Uusi OlutTehdas (matka 14km)
  • 16:30 –> Kakola Brewery (matka 4km)

Viime vuonna, ensimmäisessä tapahtumassa oli mukana reilusti enemmän osanottajia kuin mitä uskalsimme odottaa, joten tänä vuonna kannattaa ilmoittautua ajoissa! Mahdollisia muutoksia voi vielä tulla.

Ilmoittautuminen allaolevan linkin kautta:

Ilmoittautuminen Olutpolkijoiden Turun Panimopyöräily 2023, Osa 2
https://forms.gle/ncw1Z22PBwfGuyxy7

Savo Tour 2023

OLUTPOLKIJOIDEN SAVO-TOUR JÄRJESTETÄÄN 4.-6.8.2023
Matka on perinteinen 150 km kiertäen puruveden. Asfaltti on hyväkuntoinen ja maisemat huimat. Matkassa mukana vähintään yksi huoltoauto (pakettiauto)
Lähtö ja maali Savonlinnassa ja majoittautuminen kesähotelli Villa Ariassa.

Tapahtuma on vain jäsenille.

Ohjelma:

– Pe 4.8.  Klo 16 – 23 saapuminen Villa Ariaan ja tutustuminen majoitustiloihin sekä lähtö-/maalialueen palveluihin.

– La 5.8. Klo 7 – 9 aamiainen

– La Klo 8 lähtö 25km/h nopeusryhmällä.

– La klo 9 lähtö vapaalla vauhtiryhmällä (n. 30 km/h)

– La Klo 17 alkaen halukkaille sauna hotellilla

– La klo 19 siirtyminen illastamaan Savonlinnaan

– Su 6.8. Klo 7 – 10 aamiainen

– Su Klo 12 huoneiden luovutus

Pyöräilyosuus ei ole kilpailu, vaan ryhmäpyöräilyn mukaisesti lopullinen vauhti määräytyy ryhmän mukaan. Ketään ei jätetä, vaan vauhti sovitetaan jokaisen osallistujan mukaisesti. Pyöräilyosuus sisältää 3-4 taukopaikkaa ja luonnollisesti rengasrikot vietetään koko ryhmän paikalla ollessa. Taukopaikoilla huoltoautosta tarjolla tankkausta juomien ja pienten syötävien osalta.

Pyöräilyn puolivälissä lounaspaikka, jossa omakustanteinen ruokailu.

Ilmoittautumiset viimeistään 8.7.2023 mennessä

Osallistuminen sitova ja osallistumismaksusta lähetetty maksu tulee suorittaa laskun eräpäivään 30.7.2023 mennessä.

Ilmoittautuminen tapahtuu seuran WA-ryhmään saadulla linkillä.

Turun Panimokierros 15.7.2023

Tervetuloa mukaan Olutpolkijoiden järjestämään Turun panimokierrokseen! Tällä kertaa Turussa on tarkoitus pyöräillä panimopyöräily kahdessa osassa ja tämä on se ensimmäinen osa. Vuoden 2023 ensimmäinen Turun Panimo järjestetään 15.7.2023. Mukana on viisi panimoa ja pyöräilyä kertyy n. 30 kilometriä. Mukaan mahtuu 60 nopeiten ilmoittautunutta.

Tässä linkki Facebook-tapahtumaan!

Tapahtuman alustava aikataulu (HUOM! Saattaa vielä muuttua!):

·       10.00 – 11.00: Mallaskukko (Glenpipe Brewers) (Yliopistonkatu 37, 20100 Turku) Mallaskukko peruttu! Lähto klo 10.45 samasta paikasta!

·       11.30 – 13.30: Food Brewery (Länsikeskuksen Cittari)

·       Ruokailu mahdollisuus

·       14.30 – 15.30: MallasSepät

·       16.30 – 17.30: Myrrys Ferments

·       18.00 –> Koulu Brevery

·       Ruokailu mahdollisuus

Matkaa kertyy n. 30 – 32 km riippuen kuinka paljon lenkkiä porukka haluaa tehdä pysähdysten välillä.

Viime vuonna, ensimmäisessä tapahtumassa oli mukana reilusti enemmän osanottajia kuin mitä uskalsimme odottaa, joten tänä vuonna kannattaa ilmoittautua ajoissa! Mahdollisia muutoksia voi vielä tulla.

Ilmoittautuminen allaolevan linkin kautta:
https://forms.gle/ncw1Z22PBwfGuyxy7

Espoon Panimopyöräily 1.7.2023

Tervetuloa mukaan Olutpolkijoiden järjestämään Espoon panimokierrokseen! Kuten viime vuonna, niin tänäkin vuonna olisi tarkoitus pyöräillä jälleen läpi Espoon panimoita tutustuen Suomen pienpanimopääkaupungin tarjontaan kuunnellen panimoiden edustajien esittelyitä sekä tutustuen itse tuotteisiin maistelun merkeissä.

Tässä linkki Facebook-tapahtumaan!

Tapahtuman alustava aikataulu (HUOM! Saattaa vielä muuttua!):

  • Aloitus Salama Brewing Co. klo 10:00
  • Siirtyminen Keran halleille klo 11:00-11:30
  • Lounas Tired Uncle Taproom 11:30 –>
    • (Hot Dog (seitan tai chorizo), patatas bravas ja 0,2 olut hanasta hintaan 15 € (norm.17-18 €))
  • Tired Uncle Brewing Co. 12:30
  • Masis Brewery klo 13:00
  • 8-Bit Brewing klo 13:30
  • Siirtymä Kera – Otaniemi 14:00 –>
  • Olarin Panimo klo 14:30
  • Tapahtuma päättyy n. klo 15:30

Matkaa kertyy n. 15-20 km riippuen kuinka paljon lenkkiä porukka haluaa tehdä pysähdysten välillä.

Viime vuonna, ensimmäisessä tapahtumassa oli mukana reilusti enemmän osanottajia kuin mitä uskalsimme odottaa, joten tänä vuonna kannattaa ilmoittautua ajoissa!

Ilmoittautuminen allaolevan linkin kautta:
https://forms.gle/3sizweybhxGnsc2Y8

Turun Panimopyöräily 27.8.2022

Olutpolkijat ylpeänä esittää: Turku – Panimopyöräily 2022! Mukana (ainakin) 6 panimoa ja pyöräiltävää n. 50 km. Mukaan mahtuu 60 nopeinta… Siis ilmoittautumisjärjestyksessä, ei aika-ajojen mukaan.Laita päivä muistiin ja paina “osallistu”, jotta saat ilmoituksen aina, kun lisäämme tapahtumaan infoa.Ilmoittautuminen on nyt avattu ja löytyy tämän tapahtuman keskusteluosiosta! HUOM: pelkästään FB-tapahtumaan osallistuminen ei siis riitä!—–Olutpolkijat proudly presents: Turku – Panimopyöräily 2022! We have (at least) 6 breweries and 50 km route ahead of us. 60 fastest will fit in… That is in registration speed, not time trials.Save the date and be sure to follow the page for more information!The registration is now open and can be found from the discussion section. NB: registration to the FB event is not enough, you need to register behind the given link as well!#KakolaBrewingCompany #PanimoravintolaKoulu #Mallassepät #OravaBrewing #KuninkaantienPanimo #FoodFactoryBrewery

Ilmoittautumislinkki

Facebook tapahtumalinkki

11.6.2022 – Espoon Panimopyöräily 2022

Tekstit ja kuvat lainattu jaskankaljat.fi blogista

Jos pyöräily ja pienpanimo-oluet kiinnostavat, niin silloin kannattaa laittaa 11.6.2022 kalenteriin ja sitten suunnata pyöränsä kanssa Espoon suuntaan. Olutpolkijat -pyöräilyseura järjestää Espoon Panimopyöräily -tapahtuman, missä päivän aikana kierretään polkupyörillä seitsemän espoolaista pienpanimoa. Itse kuulun Olutpolkijat -pyöräilyseuraan ja olen myös mukana ajelemassa. Kokonaisuudessaan pyöräiltävä matka tulee olemaan noin 30 kilometriä.

Osallistuminen maksaa 10 €. Sisältää: Osallistumisen, neuvotellut erikoishinnat panimoilla, sekä panimokierroksen Espoon Omalla Panimolla.

Kaikki oluet ja muut retken aikana tehdyt ostokset ovat omakustanteisia.

Lisätietoja tapahtumasta päivittyy myös Olutpolkijat Facebook-sivulle, joten se kannattaa ottaa seurantaan. Tässä linkki!

Tässä linkki Facebook-tapahtumaan, missä myös lisätietoja!

Jaskan Kaljat teki tapahtumasta kirjoituksen, käy kurkkaamassa täältä.

Tässä on lista pienpanimoista, missä tulemme päivän aikana piipahtamaan:

  • 8-Bit Brewing
  • Espoon Oma Panimo
  • Fat Lizard Brewing Co.
  • Masis Brewery
  • Olarin Panimo
  • Salama Brewing Co.
  • Tired Uncle Brewing

Vuosikokouskutsu 24.1.2020

  • KOKOUSKUTSU
    Yhdistyksen vuosikokous 24.1.2020 klo 18:00

Olutpolkijat ry:n virallinen vuosikokous pidetään Vantaalla 24.1.2020 klo 18:00 alkaen osoitteessa Martinkyläntie 67, Vantaa. (4Safe Oy toimitilat)

Käsiteltävät asiat:

  • Jäsenmaksun summan suuruuden päättäminen kaudelle 2020
  • Toimintasuunnitelman esitys kaudelle 2020
  • Tulo- ja menoarvion esitys kaudelle 2020
  • Kauden 2019 tilinpäätöksen esittäminen ja hallituksen vastuuvapauden myöntäminen
  • Sääntömuutoksista päättäminen
  • Hallituksen puheenjohtajan valinta seuraavalle 2-vuotiskaudelle ja mahdollisten hallituksen lisäjäsenien nimeäminen
  • Toiminnantarkastajien valinta kaudelle 2020
  • Vuoden Olutpolkija äänestystuloksen julkistaminen ja palkitseminen
  • Seuran ansioituneiden jäsenten palkitseminen kaudelta 2019
  • Muut yleiset asiat ja kokoukseen esitettäväksi tuodut käsiteltävät aiheet (esitettävä hallitukselle 10.1.2020 mennessä)

Ja paljon muuta
Toivottavasti pääset mukaan !

Olutpolkijat ry:n puolesta Vantaalla 31.12.2019, Hallituksen puheenjohtaja Esa Lehtinen

 

Ilmoittautuminen kokoukseen TÄSTÄ 17.1.2020 mennessä